Loppuvuoden vetäytyminen


Marraskuun viimeisenä viikonloppuna vetäydyimme työryhmämme kanssa kokoustamaan talvisiin maisemiin hotelli Sveitsiin, Hyvinkäälle. Ohjelmassa oli kokousmaraton: menneen summaamista ja ensi vuoden suunnittelua.

Kulunut vuosi on ollut kiireinen: olemme osallistuneet konferensseihin muun muassa Zurichissa, Calgaryssa ja Göteborgissa. Olemme järjestäneet kaksi tutkimuspäivää sekä tehneet esityksiä ja kirjoittaneet artikkeleita. Projekti päättyy kesällä 2020, eikä loppukausi näytä yhtään vähemmän vilkkaalta.

Alkuvuodesta julkaisemme kirjan Performanssifilosofia, joka on ensimmäinen performanssifilosofiaa käsittelevä suomenkielinen artikkelikokoelma. Kirjassa on käännösartikkeleita mm. Laura Cullilta, Karen Baradilta, Walter Mignololta sekä Matthew Goulishilta.

Keväällä meillä on tarkoitus vetää Teatterikorkeakoulussa osana Tutken opetusta työpaja tohtori- ja maisteriopiskelijoille erilaisista konferenssi presentaatioiden muodoista. Taiteellisessa tutkimuksessa, mutta yhä enenevässä määrin myös muilla aloilla, konferenssiesitelmät eivät ole enää vain paperista lukemista vaan oman tutkimuksen esittely voi toteutua monessa eri muodossa: työpajana, keskusteluna, performanssina tai vaikkapa osallistavana esityksenä.

”Miten tehdä asioita esityksellä?” – projekti huipentuu huhtikuussa lopputapahtumassa. Luvassa on ainakin kutsuvieraiden esityksiä ja puheenvuoroja sekä näyttely. Tervetuloa kaikki Teatterikorkeakouluun viikolla 16!



HTDTWP @PARSE: Human, Gothenburg 13-15 November 2019

The third PARSE conference was held at the Faculty of Fine, Applied and Performing Arts at the University of Gothenburg, and the conference called for thinking the category ‘human’ from different perspectives, with emphasis on what this category excludes and overlooks. Thus, many of the art and research projects shown contested the universality of ’the human’, addressing, for example, climate change, technology, mobility, biopolitics and necropolitics, and decoloniality. The keynotes by Barbara Albert, Joanna Bourke, Zakiyyah Iman Jackson, Joan Anim-Addo, and Maaike Bleeker focused on different art forms but in interweaving ways that connected the themes of the conference into a rich tapestry of art and scholarship. Most of the presentations evoked good questions and important further discussion points.

As a consequence, the conference was refreshingly less like artistic research conferences I have previously attended, with more representatives from minorities, more women and gender-queer people, and far fewer senior white men representing themselves as defining the field and its discursive practices. The delicious food – always an important part of the sustainability of academic discourses – was provided by a company rescuing waste from local shops and restaurants and the simple printout programme and the easy-to-use electronic versions worked great. One of the keynotes was given via skype, which worked practically without a hitch. As such, PARSE really felt like a twenty-first-century conference.

Our research project proposed four perspectives under ‘The Human in Performance’. Due to numerous distractions, the panel ended up becoming quite the traditional cavalcade of four academic presentations. Annette began by introducing the project, followed by Hanna’s paper, ”Intersectional Histories, or Decolonize Your Canon, a manifesto arguing for the urgent need to rethink whose histories are taught in art schools, whose art is represented as relevant and on what grounds, and how these processes of exclusion favour white patriarchy of canon formation.

Pilvi continued with “Study on objects III, with a camera”, a performance lecture with a video. With the example of the recording, she discussed what takes place in the re-seeing and the relationality with objects we often take for granted, such as the objects we work with, like cameras:

with a camera screenshot

(Pilvi Porkola: Screenshot from video Study on objects III, with a camera)

Tero’s paper “The limits for the expropriation of performance as a force of thought” focused on conceptual art from a (non-)philosophical point of view, and the relationship of theoretical understanding and art practice. His examples were quite punctual:


(Tero Nauha: Paraphrasing Reality (1972) by Jarosław Kozłowski)

Finally, Annette revisited her work Year of the Dragon in “Calling the Dragon Again. She introduced a video by addressing posthuman performativity (Barad 2003), which suggests that the category of human cannot be taken as given, and compared that to the zoe-centred egalitarianism of Braidotti (2017). The serendipity that has characterised this research project continued in that, apart from the problems with the sound system and a bad microphone, the presentations worked great in the order originally decided upon based on technical requirements.

Our panel was moderated by Kristina Hagström-Ståhl, and was well attended, and in the following discussion, audience members offered fascinating readings filling the ‘gaps’ between our four distinct modes of thinking. Project members ended up arguing and disagreeing in very productive ways on these interpretations, to the extent that we later agreed it may well be necessary to rethink how our next joint book project will deal with these fruitful disagreements within the project.


(Photo by Pilvi Porkola)

What is clear is that over the years, we have learned a lot from each other, but we also still hold to our personal interests and theoretical views. Whether the apparent ways in which our interests overlap is real or only seems similar because of accidental similarity in concepts used, needs further elaboration.

Tutkimuspäivä lähestyy – Research Day Approaching

(scroll down for English)

TERVETULOA viidenteen tutkimuspäiväämme, joka keskittyy esityksen ja instituutioiden suhteeseen. Tule mukaan 1 marraskuuta 2019  Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, Auditorio 1:seen (Haapaniemenkatu 6, Helsinki).

Instituution esitys, esitys instituutiossa ja esitys instituutiona

Miten ajatella erilaisia esitysten ja instituutioiden välisiä suhteita? Esityksiä tehdään enemmän tai vähemmän esityksille soveltuvissa tai niille omistetuissa instituutioissa. Instituutiot esittävät ja panevat toimeen omia  linjauksiaan ja strategioitaan esitysten suhteen. Esitys ja performanssi ovat itsessään instituutioita.

Neljässä keskustelussa kukin tutkimusryhmän jäsenistä keskustelee kutsumansa vieraan tai tutkijakollegan kanssa aiheesta, joka on olennainen heidän erityiselle tavalleen lähestyä esitystä. Vieraamme ovat Jana UnmüssigSuvi Salmenniemi, Mari ToivanenJussi Koitela ja Kira O’Reilly. Jokainen vuoropuhelu avautuu myös keskusteluksi aiheesta yleisön kanssa. Toivomme kriittisiä kommentteja ja aktiivista osallistumista jokaiselta, joka on kiinnostunut keskustelemaan esityksistä instituutioissa, instituutioiden esityksistä ja esityksestä tai performanssista instituutiona. Keskustelut käydään englanniksi. Alustava ohjelma tässä alla…


WELCOME to our fifth research day, which focuses on performance and institutions. Join us on 1 November 2019 at the Theatre Academy of the University of the Arts, Auditorium 1 (Haapaniemenkatu 6, Helsinki).

Performance of/in/as an Institution

How can we think of the various relationships between performances and institutions? Performances are created in institutions more or less devoted or conducive to performance. Institutions also perform their various policies and strategies regarding performance. Performance is, in itself, an institution.

In four conversations, each of the members of the research project discuss with their invited research partners topics relevant for their particular approach to performance. Our guests are Jana UnmüssigSuvi Salmenniemi, Mari ToivanenJussi Koitela and Kira O’Reilly. Each conversation opens to a discussion on the topic with the audience. We welcome critical comments and participation from anyone interested in discussing performance in institutions, the performance of institutions, or performance as an institution.


The preliminary programme (see updated info)

9.30 Welcome and introductions

10.00 Jana Unmüssig with Hanna Järvinen: Critical Choreographies of Art Institutions

11.00 Suvi Salmenniemi and Mari Toivanen with Pilvi Porkola: Political Imagination and Alternative Futures

12.00 (lunch break at your own expense)

13.00 Jussi Koitela with Tero Nauha: Exercising Hospitality

14.00 Kira O’Reilly with Annette Arlander: Performance with Non-Human Others

15.00 Plenary discussion with all participants

Please register no later than 25 October by email to pilvi.porkola@uniarts.fi. We also welcome suggestions as to special interests or topics you would wish to raise in relation to the question of performances and institutions.

Vuosi professorina, arkisen näyttämöllistämisestä

Pilvi_Porkola_Prof_0013_raj – kopio.jpg

Vuosi professorina – performanssiluento -esityksen lähtökohtana oli kaksi ajatusta: ensinnäkin minua kiinnosti arkisten ja henkilökohtaisten havaintojen tuominen esityskontekstiin, näyttämölle. Toiseksi, esitys oli osa tekemääni taiteellista post doc tutkimusta, jossa pohdin henkilökohtaista kokemusta instituutiosta ja sen esityksellistämistä.

Esitys oli noin tunnin mittainen performanssiluento, joka toteutin Puoli-Q teatterissa syyskuussa 2019. Luento koostui henkilökohtaisesta ”rupattelusta”, erilaisten kokemusten ruumiillistamisesta, näyttämölle luoduista tunnelmista ja tilanteista. Minua kiinnosti esimerkiksi se, miltä professorina olo kuulostaa (huminalta, joka voimistuu ja voimistuu) tai miltä professorina olo tuntuu (siltä että puhaltaa ilmapalloa uudestaan ja uudestaan ja antaa sen valua tyhjäksi).  Näytin yleisölle valokuvia, jotka olin kuvannut työhuoneeni ikkunasta, josta avautui maisema Merihakaan. Aika kuluu, sää muuttuu, välillä ei sekään. Arkinen muuttuu oudoksi, kun valo alkaa räpsyä tavalla, joka ei ollut odotettavissa, tai kun esineet alkavat pudota hitaasti pöydältä. Jostain nousee sumua, joka peittää työhuoneen.


Esitys kertoi ammattinimikkeen mukanaan tuomista odotuksista, yrityksestä sopeutua niihin sekä oman identiteetin paikantamisesta uudelleen. Lopulta se kertoi, kuten eräs katsojista totesi, sukupolvitarinaa, jossa työelämä ja turismi, irrallisuus ja ulkopuolisen näkökulma, ovat rinnasteisia.

Arkisten asioiden tuominen näyttämölle muuttaa niitä; yhtäältä se kohottaa asioita ja irrottaa ne omasta kontekstistaan, toisaalta se mahdollistaa niiden lähemmän tarkastelun. Kun vedenkeittimen asettaa keskelle näyttämöä, laittaa sen päälle ja ääni mikitetään salin täyttäväksi kohinaksi, arkinen ja huomaamaton muuttuvat paitsi näkyväksi, myös luovat tietynlaiset tunnelman. Vastaavasti tapahtuu, kun rikkinäinen printteri käynnistetään uudelleen ja uudelleen, ja ääni niin ikään toistuu vahvistimien kautta. Esitystilanteesta tulee eräänlainen laboratorio, jossa on mahdollista havainnoida kulloinkin kyseessä olevaa asiaa, leikitellä sillä ja tuoda siitä näkyviin erilaisia puolia.

Pilvi_Porkola_Prof_9971 – kopio

Esitys perustui kokemuksiini taiteellisen tutkimuksen professorina Teatterikorkeakoulussa, Taideyliopistossa 2017-18. Myös monissa aiemmissa esityksissäni, esimerkiksi No More Broke Hearts (Kiasma-teatteri 2013) ja Make My Day (Mad House Helsinki 2015) -esityksissä lähtökohtanani olivat henkilökohtaiset kokemukset  ja niiden tuominen näyttämölle. No More Broken Hearts keskittyi vanhoihin rakkauskirjeisiini ja pohdintoihin siitä, miten rakastunut ihminen ilmaisee itseään, mitä kaipuu tuottaa ja miltä omat tunteet näyttävät vuosia myöhemmin. Make My Day -esityksessä kerroin erilaisista arkisista sattumuksista samalla kun kymmenvuotias poikani luki sarjakuvia nojatuolissa näyttämön etualalla. Arkisten fragmenttien lisäksi näyttämöllä oli myös äidin ja pojan suhde.

Esityksissä, jotka perustuvat omaelämäkerralliselle materiaalille, työstän samankaltaisia asioita kuin muissakin esityksissäni; näkökulmaa, dramaturgiaa, esityksen ja esiintymisen rytmiä sekä sitä, millaisia tunnelmia haluan luoda. Omaelämäkerrallisuus tuo toki mukanaan myös omanlaisiaan kysymyksiä mm. etiikasta. Kun kerron itsestäni, tulen kertoneeksi myös muista. Kysymys on valintojen ja rajausten tekemisestä. Omaelämäkerrallisia esityksiä tehdessä ’etäisyys’ on hyvä työkalu: millaisia etäisyyksiä rakennan suhteessa materiaaliin tai millaisia etäisyyksiä tarjoan katsojalle. Toki näyttämö ja esityskonteksti jo itsessään tarjoavat tietynlaista etäisyyden ja konstruktion, jonka puitteissa asioita katsotaan.


Käsikirjoitus, konsepti ja esiintyminen: Pilvi Porkola

Valosuunnittelu: Mia Kivinen

Äänisuunnittelu: Pilvi Porkola

Koreografinen konsultointi: Emmi Venna

Kuvat: Pate Pesonius

Kiitos CfARille esityksen tuotantokulujen tukemisesta.





The sixth CARPA (Colloquium on Artistic Research in Performing Arts) took place at the Kiasma Theatre and in collaboration with the ADIE (Artistic Doctorates in Europe) research project, with a very broad and multi-faceted theme “Artistic research performs and transforms: Bridging practices, contexts, traditions & futures”, which we responded to by proposing  a lecture performance called “The transformative potential of performance”.  Each of us prepared one section, playing with our own themes and tools, and then we ended by performing together as a quartet. Here is the introductory text, based on the abstract, that I read at the beginning, (above photo by Hanna Järvinen, other photos by Mia Jalerva):

Today the research project How to do things with performance? will examine the transformative potential of performance in a practical and experimental manner, from a critical, social, environmental, and aesthetic perspective, in this lecture performance, which consists of talks, a participatory dance event or office disco, and a quartette or sound performance. The questions explored are the following:

  • Tero Nauha: How do practices, institutions, and potentialities correlate futures? By building bridges between traditions and futures, what do we reclaim for our use?
  • Pilvi Porkola: How do public space and private space overlap and intersect in the context of an institution, like an office? How to perform “the office”?”
  • Annette Arlander: Could expanding the idea of who or what performs assist in decolonizing our relationship to the environment, to everything else around us?
  • Hanna Järvinen: Is what makes performance performance an aesthetic quality and if so, what differentiates it from the not-aesthetic?

Let’s begin.

And then we began, with Tero, who presented a theoretical paper called “The End”, without visuals this time:

Then Pilvi  told about her work with institutions and invited everybody for an office disco, which turned out to be the transformative and participatory highlight of the show:

Then my video essay with voice-over text “Revisiting the Juniper” was screened, while I posed next to it:

Then Hanna read and showed some code, and talked about the performativity of code and the aesthetics involved:

As a grande finale we performed a sound score with papers, the core idea and starting point for the whole lecture performance:

Much of the positive feedback we received (that came to my ears) had to do with the ‘gaps’ between our individual parts, which all stood in a rather stark contrast to each other. Here we suddenly had the productive gaps that we did not really get at during our session at the SAR conference in Zürich. In some sense the gaps between our diverse approaches, which we did not try to bridge or explain in any way, probably invited the audience members to consider what the connection was or could be. For me those ‘gaps’ provided space, literally a place for the multiplicity of approaches to performance, a feeling that  in those gaps there is a space for almost anything or everything, and thus also  space for me and you and all kinds of things…  Well, looking at the images I nevertheless realize I should have chosen a black skirt.

Terveiset Calgarysta

Performance Studies International #25 konferenssi, teemana Elasticity, kokoontui tänä vuonna Calgaryssa, Kanadassa. Calgary on kuuluisa paitsi jääkiekosta, myös jokavuotisesta rodeo-tapahtumastaan, The Stampedesta.

Psi#25 -konferenssissa HTDTWP työryhmän presentaatio toteutettiin  Long Table -keskusteluformaatin sovelluksena, jossa yleisö kutsuttiin pöydän ääreen keskustelemaan lyhyiden alustusten pohjalta. Osallistujan ‘puheenvuoro’ saattoi sisältää myös esiintymistä, toimintaa. Aluksi Annette esitteli konseptin ja työryhmän. Omassa alku puheenvuorossaan Annette pohti muun muassa self diffractionin käsitettä. Hanna ja Tero eivät olleet paikalla fyysisesti, vaan heidän mukanaolonsa tapahtui ennalta suunnitelluin miniperformanssein. Hannan alter ego Yksisarvinen puhui otsikolla “How to Be a Unicorn?” ja Teroa edusti Ender hahmo, jonka äänenä oli erilaisia radiotaajuuksia, ja joka kommentoi keskustelua ajoittain erilaisin piippauksin ja surinoin. Minä puhuin lyhyesti suhteesta arkisiin esineisiin, siitä, miten esineet esiintyvät, toimivat ja saavat meidätkin toimimaan, ja toin pöytään erilaisia esineitä, joita osallistujat saattoivat halutessaan käyttää.

Olimme valinneet Long table-formaatin jotta saisimme aikaan keskustelua. Vastaava kokeilumme taannoin SAR konferenssissa Zurichissa viime keväänä rönsyili ja yleisön palautteena oli, että keskustelun alustus jäi vajaaksi. Tällä kertaa meillä oli selkeämmät alustukset ja painotimme keskustelun kysymyksiä: 1) how do we do things with ‘performance’? 2) how elastic should our understanding of ‘performance’ be? ja 3) what ‘doing things’ entails in various contexts? Toki tälläkin kertaa keskustelu kulki keskustelijoiden mukana moneen suutaan, mutta oli hauskaa, että osallistujat (ks. kuva alla) ottivat kutsun esiintyä tosissaan. Jälkeenpäin sain hyvää palautetta keskustelusta eräältä australialaiselta osallistujalta. Hän sanoi, että keskustelumme oli ollut hänelle muistutus siitä, että akateemisessa presentaatiossa on variaatioita; voi olla leikkisä ja hieman hullu, ja silti pysyä asiassa ja olla akateeminen.

Konferenssit ovat usein kuin akateemisia hyökyaaltoja, tarjontaa on paljon, ja se, löytääkö juuri itseä kiinnostavia keskusteluja tuntuu toisinaan sattumalta. Tällä kertaa olin erityisen iloinen Katie Schaagin “Plastic’s Elastic Affects” -työpajasta, jossa pohdimme suhdettamme osallistujien mukanaan tuomiin muoviesineisiin, sekä niiden henkilökohtaisiin ja kulttuurisiin merkityksiin. Koska olen itse pohtinut arkista ja henkilökohtaista suhdetta meitä ympäröiviin esineisiin, oli inspiroivaa kuulla ajatuksia toisenlaisista näkökulmasta, ja havahtua jälleen ajatukseen miten keskeistä esineiden maailma on elinpiirissämme ja miten näkökulmien kirjo aiheeseen on loputon. Schaagin tutkimuksen lähtökohtana on kriittinen femme-queer estetiikka, identiteetin ja seksuaalisuuden suhde materiaaliin, siis muoviin.

Konferenssin pääpuhujina olivat filosofi Alva Noe, tanssija-koreografi Lee Su-Feh ja taiteilija, ohjaaja-tuottaja Mii-Sum-In-Iskum, kanadalaiselta nimeltään Justin Many Fingers. Itselleni jäi erityisesti mieleen Blackfoot alkuperäiskanssaan kuuluvan Justin Many Fingersin huomio alkuperäiskieleten kääntämisen haasteellisuudesta. Hän kertoi esimerkkinä, että Blackfootin siksikan kielessä tervehdystä tarkoittava sanan oki tarkoittaa sukujen kohtaamisesta, minun verilinjani kohtaa sinun verilinjasi. Samaa kantaa on sana ohki, joka tarkoittaa vettä. Tervehdyksen taustalla on siis ajatus paitsi sukupolvien kohtaamisesta, myös virtaamisesta ja ihmisen riippuvuus luonnosta ja sen resursseista, vedestä. Vesi siksakan kielellä kantaa siis enemmän merkityksiä kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan, kun puhumme vaikkapa lasissa olevasta vedestä.

Viimeisenä päivänä oli mahdollisuus osallistua Kanadan kalliovuorille suunnatulle retkelle Banffiin. Reilun tunnin matkan päässä Calgaryn tasankomaisema muuttuu äkkkiä hurjiksi vuoriksi ja metsiksi.


Kuvat: Pilvi Porkola

Elasticity in Calgary – Elastisuutta Calgaryssa

HTDTWP valmistautuu kuumeisesti PSI #25-konferenssiin Calgaryssa 4-7 heinäkuuta. Siellä järjestämme avoimen performatiivisen paneelikeskustelun  “pitkän pöydän” muodossa, kehitelmänä Louis Weaverin Long table formaatista, otsikolla “Elastic Connections – Creativity, Resistance, Resilience: Long Table”. Osa tutkimusryhmästä jää Euraasiaan muihin tehtäviin  – ja helpottaa samalla hiukan hiilijalanjälkeämme. Onneksi heidän aliaksensa rientävät avuksi (katso kuva yllä).

HTDTWP is feverishly preparing for the PSi #25 conference in Calgary 4-7 July. We are organizing an open performative panel as a version of the long table, developed by Louis Weaver, with the title “Elastic Connections – Creativity, Resistance, Resilience: Long Table”. Part of the research group will stay in Eurasia with other duties – mitigating thus our carbon footprint a little  as well. Luckily their aliases will join in to help us out.  (see image above)